Teddy Love

and goodbye kisses

 

Teddy Love

What do you think about this red teddy jacket? For a long time I haven’t worn a garment that awakes this much emotions on other people.

My closest ones have been hilariously wondering my choise, B firmly asked me am I serious. Then on the other hand, some unknown people have come and stop me, demanding to know where I’ve found this gorgeous teddy jacket. I myself just fell in love with it.

Mitäs olet mieltä tästä punaisesta turkista? Se on ollut pitkästä aikaa vaate, joka herättää paljon tunteita kanssa ihmisissä. Läheiset ihmettelivät hilpeästi, B kysyi vakavana olenko tosissani. Vastaan tulijat pysäyttelevät ihailemaan turkkia vaatien tietää mistä olen sen saanut. Itse todella tykästyin tähän.

I didn’t only fall in love with the outlook, but also with the feelings that are awaken when I’m wearing it. How attention can make a person find all those pieces of confidence in her and ultimately enjoy it entirely. Especially when you realise what kind of quite admiration a healthy self-confidence awakens on others, on both genders. That’s something I should work on anyhow, to build a little confidence. It looks and feels great, whatever it is that you’re wearing. How to not love this jacket?

Enkä tykästynyt tähän vain ulkoisesti, vaan myös siihen, millaisia tunteita siinä kaduilla kävely mussa itssessä herättää. Kuinka huomion herättäminen voi laittaa ihmisen etsimään itsestään ne kaikki itsevarmuuden rippeet ja lopulta nauttimaan siitä täysin rinnoin. Varsinkin kun huomaa, millaista hiljaista ihannointia terve itsevarmuus herättää muissa ihmisissä, molemmissa sukupuolissa. Siinä jotain, jonka eteen mun pitäisi muutenkin tehdä töitä. Itsevarmuus tuntuu ja näyttää hyvältä oli päällä sitten mitä tahansa. Ei tätä teddy-takkia voi siksi olla rakastamatta.

Goodbye Kisses

Yesterday my parents inlaw returned home. Nothing else breaks my heart so bad than grandparents’ goodbye kisses with tears in their eyes. I know for sure they’re every time scaring that what if they’re the last kisses. When the boys wake up starts the questioning about where have Nana and Nai gone.  I always dreamed of living next to grandparents. I’m so sad my kids have the same destiny to grow up without the presence of grandparents. That really really brakes my heart.

Eilen appivanhemmat sitten lähtivät, yhtä surullisissa merkeissä kuin aina. Mikään muu ei särje mun sydäntä yhtä paljon kun isovanhempien itkuiset lähtösuukot nukkuville pojille. Tiedän tasan tarkkaan heillä pyörivän siinä kohtaa mielessä pelko “viimeisistä hyvästeistä”. Kun pojat sitten heräävät alkaa se kysymystulva “missä on Nana ja Nai”… Itse aina haaveilin asuvani isovanhempien lähellä. Olin aina kateudesta soikea, kun kuulin muiden serkkujen vain menevän koulun jälkeen heidän luokse. Tosi ikävää, että myös omilla lapsilla on sama kohtalo: molemmat isovanhemmat asuvat niin kaukana, ettei yhdessä kasvamisesta voi kuin haaveilla. Se tosiaan särkee mun sydämen.

Yesterday went by with sad feelings, but I decided to leave it to that. There’s luckily only a month ’til we get to go to Kosovo to celebrate New Year. And what else would bring happiness to our hearts easier than starting to wait for Christmas. We made our home christmassy and baked the first Christmas cookies. It indeed made us feel a little better. How do you cheer yourself up when you’re down?

Eilinen meni aika alakulosissa merkeissä, mutta päätin, että se saa jäädä sitten siihen. Ei tässä onneksi ole kuin reilu kuukausi, kun päästään itse Kosovoon juhlimaan vuoden vaihtumista. Ja mikäs muu piristäisi mieltä paremmin kuin joulun odotuksen aloittaminen. Laitettiin yhdessä tuumin koti joulukuntoon ja leivottiin ensimmäiset piparit. Jospa se tästä alkaisi pahamieli väistymään. Kuinka sinä piristät itseäsi kun pahamieli yllättää?

To all my Tiptoers, happy new week!