The Saddest Day Of The Year

All I remember…

I remember the smile. I remember the happiness when he came home. I remember how I jumped and felt light weight as a fairy in his strong arms. I remember the smell of a leather jacket and how it crunched agains my skin when holding him so tight.

I remember the waiting. I remember those countless birthdays, and running to the post and back the whole day, checking if the birthday mail had arrived. I remember how a 6-year-old can’t understand, why she’s nothing to one of the most important one. I remember the song “Drive carefully, dad” and wavings from the window to an imaginary father. I remember missing so much I couldn’t sleep at night. And all I remember is your back, leaving us in your past.

Muistan sen hymyn. Muistan sen onnen, kun näin hänen astuvan sisälle. Muistan kuinka loikkasin syliin ja tunsin itseni keijukaisen kevyeksi hänen käsivarsillaan. Muistan nahkatakin hajun ja kuinka se natisi ihoa vasten kun rutistin lujasti. Muistan odotuksen. Muistan ikävän. Muistan ne lukemattomat syntymäpäivät kun juoksin postilaatikolla katsomassa olisiko onnittelupostia tullut. Muistan tunteen olemattomuudesta, sen miten 6-vuotias ei pysty ymmärtämään, miksi ei ole mitään sille toiselle tärkeimmistä. Muistan “Aja Hiljaa, Isi” -laulun ja vilkutukset ikkunasta mielikuvitukselliselle isille. Muistan kun uni ei tullut, oli ikävä niin. Ja muistan vain sun selän, joka jätti meidät menneeseen.

Being without a father was the most difficult when I was between being a child and a grown up. After being abandoned by him it felt normal, if someone else wasn’t treating me right either. Actually people could treat me however they wanted, for the person who should have showed me otherwise wasn’t there to do it. I had to just take the bad, and hope that someone would stick around as long as possible, before leaving in the end.

Oma isättömyys aiheutti pahimman ahdingon juuri lapsen ja aikuisuuden rajamailla. Kun oli tullut oman isän hylkäämäksi, sitä alkoi pitää normaalina, jos joku muukin kohteli väärin. Mua sai kohdella oikeastaan ihan miten vaan, eihän se tässä kohtaa tärkein ollu opettamassa muutakaan. Paholo piti vain niellä ja toivoa, että se joku/jotkut jaksaisi katsella mahdollisimman pitkään, ennen kun loppuviimein myös lähtisi. 

Father’s Day

Today we’re celebrating Father’s Day, to me the most difficult day of the year. Now I have to hide my pain tho, and be happy for my own kids for having someone to call a father. And who is also there and not just in their memories or imagination. Sometimes living in between two cultures is not easy, but I wouldn’t be able to take away the right to both parents from my children. I believe, often parents don’t even understand how their decisions effect on their kids when they’re mad.

Tänään vietetään isien päivää, itselle sitä vaikeinta päivää vuodesta. Nykyään oma paha olo on kuitenkin pakko yrittää unohtaa ja olla vain onnellinen omien lasten puolesta. Niin kovasti aina toivoin, että edes omilla lapsilla olisi elämässä se, jota kutsua isiksi. Ja joka myös olisi siinä, ihan oikeasti läsnä, ei vain muistoissa tai mielikuvituksessa. Välillä elämä kahden kulttuurin välissä on vaikeaa, mutta en voisi kuvitellakaan vieväni omilta lapsilta oikeutta molempiin vanhempiin. Sitä ei vanhemmat vihoissaan ehkä aina ymmärräkään, miten heidän ratkasut saattaa lapseen vaikuttaa.

Today will be the first Father’s Day I won’t be crying. Today I will celebrate with my children, for they have get what I always wished.

“Four years old and you know
He never walks away
He never asks for money
He takes care of me
‘Cause he loves me
Piece by piece, he restored my faith
That a man can be kind and a father could, stay”

-Kelly Clarkson

Tänä Isänpäivänä en kuitenkaan itke. Juhlin lasteni kanssa, sillä he saivat mitä aina toivoin.

To all the Tiptoers, happy Father’s Day!